Haluatko liittyä osaksi uteliaiden ammattilaisten kasvutarinaa?

Me olemme Kiva, jossa yhdistyy syvällinen osaaminen, yhteisöohjautuva kulttuuri ja intohimo kehittää asiakkaidemme digitaalista markkinointia suuntaan, johon toiset eivät ole vielä päässeet. Onnistuaksemme tässä tarvitsemme mukaamme ammattilaisia, mutta ennen kaikkea todellisia tiimipelaajia. Uskomme, että radikaaliin oma-aloitteisuuteen ja yhteisöohjautuvuteen pohjautuva kulttuurimme luo tälle onnistumisen mahdollisuudet.

Kivasta

On asioita, joita sinun on hyvä tietää etukäteen Kivasta

Meillä Kivalla ei ole täydellistä ja uskallamme sanoa sen ääneen. Toimintatapamme perustuu tiimityöskentelyyn ja yhteisöohjautuvuuden kautta syntyvään vapauteen. Tähän vapauteen liittyy kuitenkin yllättävän iso vastuu:

Kivan organisaatiorakenne ja dynamiikka ei vastaa perinteisiä organisaatioita

Jos kaipaat selkeää esihenkilöasetelmaa ja one size fits all -toimintatapoja, Kiva ei välttämättä ole sopivin paikka. Jos koet, että Kiva tarvitsee tietyn toimintatavan tai prosessin ja aidosti uskot siitä olevan yhteisölle hyötyä, sinulla on velvollisuus tuoda se esiin ja lopulta yhdessä kollegojen kanssa toteuttaa se.

Sinulta odotetaan radikaalia oma-aloitteisuutta ja panostusta työyhteisön eteen

Se voi olla pieni arkinen askare tai isompi interventio. Asiakastiimeissä tehdään päätökset itsenäisesti ja työyhteisöä kehitetään yhdessä ilman suurempaa byrokratiaa. Tärkeintä on, että päätöksistä on perusteltua hyötyä asiakkaille, kollegoille ja Kivalle. Kivan työyhteisössä sinulla on siis huomattavasti merkittävämpi vastuu ja vaikutus kuin perinteisissä organisaatioissa.

Odotamme sinun olevan aktiivinen kivalainen

Sinua pidetään tasavertaisena Kivan työyhteisön jäsenenä ja samalla odotetaan aktiivista toimijuutta. Kivan onnistuminen ja kasvaminen tapahtuu tiimeissä, aina useamman henkilön yhteistyön tuloksena. Tämä vaatii normaaleista organisaatioista poikkeavia kyvykkyyksiä, kuten puheeksi ottamista, toisten auttamista ja fasilitointitaitoja.

Voit huoletta odottaa olevasi Kivalla aluksi hieman hukassa

Tämä on ihan ok! Se johtuu todennäköisesti siitä, että meillä ei ole hierarkiarakenteita ja lähiesihenkilöä, joka kertoisi sinulle, mitä sinun tulee tehdä. Tämän vuoksi sinun tulisi itse tunnistaa, mistä kannattaa aloittaa ja kommunikoida se vakuuttavasti asiakastiimeissä. Tämä vaatii varmasti totuttelua, mutta lopulta se onnistuu yllättävän helposti ja menestymme sen vuoksi yhdessä. Ketään ei kuitenkaan jätetä yksin, sillä kollegat ja lead-rooleissa olevat auttavat, kun rohkeasti uskallat kysyä ja myös toisia auttaa. Yhdessä etsitään ja ideoidaan, mitä kokeillaan seuraavaksi.

Voit odottaa avointa ja rehellistä viestintää

Kivan toimintatapa on rakennettu sen varaan, että mahdollisimman moni asia olisi kaikille avointa. Tunnistamme, että olemme tämänkin suhteen vielä matkalla, mutta koemme, että tämä on ainoa tapa, jolla saamme yhteisömme toimimaan. Fiksut ihmiset tekevät fiksuja päätöksiä, kun kun vain yhdessä varmistamme, että johtaminen, kulttuuri ja rakenteet mahdollistavat sen.

Arvomme

Kunnioitus, ylpeys ja uteliaisuus

Kunnioitus on lähtökohta luottamukselle. Kunnioitus varmistaa sen, että meillä on rohkeutta toimia oikein.

Kunnioitamme kollegoitamme, asiakkaitamme, ja työtämme. Kun toiminnan lähtökohtana on kunnioitus, se luo menestystä tukevan ilmapiirin tiimi- ja asiakastyölle.

Ylpeyttä saa tuntea, kun saavutamme tavoitteemme ja menestymme asiakkaidemme kanssa. Ylpeys ei kuitenkaan tarkoita ylimielisyyttä tai turhamaisuutta.

Jos haluamme olla ylpeitä itsestämme, meidän tulee olla ylpeitä myös kollegoistamme, asiakkaistamme ja tiimiläisistämme. Ylpeys kulkee aina käsi kädessä nöyryyden kanssa. Vain näin me pääsemme kohti missiotamme tinkimättömästä laadusta ja ylivertaisesta asiakaskokemuksesta.

Uteliaisuus on henkilökohtaisen kasvun ja kehityksen avain. Meidän tulee haastaa itsemme ja asiakkaamme löytääksemme uusia toimintatapoja ja haastaaksemme status quon. Ilman uteliaisuutta on mahdotonta pysyä jatkuvasti kehittyvän digitaalisen liiketoiminnan eturintamassa.


Avoimet työpaikat

Etsimme uteliaita digitaalisen markkinoinnin ammattilaisia liittymään kokeneiden konsulttien yhteisöömme

Kivalla on toimialan kokeneimpia asiantuntijatiimejä, jotka tukevat sinua tässä roolissa. Käytössäsi on myös Kivan teknologiatiimi, joka pystyy rakentamaan sinulle ja asiakkaille tarvitsemanne työkalut ja luomaan aito lisäarvoa konsultiniin esimerkiksi raportoinnin, automaation ja ennustemallien avulla.

Meillä Kivalla arvostetaan yhteisöllisyyttä ja odotamme, että jokainen työntekijämme osallistuu aktiivisesti organisaatiokulttuurin kehittämiseen. Tämä edellyttää myös yhteistyötaitojen jatkuvaa kehittämistä ja kollegojen tukemista sekä yhdessä kehittymistä. Kunnioitus, ylpeys ja uteliaisuus ovat meidän arvojamme, jotka ohjaavat toimintaamme päivittäin.

Kiva tarjoaa sinulle modernin työpaikan edut:

Yhteisöohjautuva kulttuuri ja aidosti matala organisaatio, jossa yksilön vaikutusmahdollisuudet ja vastuut korostuvat
Rooliin pohjautuva kilpailukykyinen palkkausmalli
Lounas- ja puhelinedut sekä HSL-työmatkaetu
Joustava työskentelymalli
Kokeneet kollegat, jotka ovat ylpeitä laadukkaasta tekemisestä ja toisten auttamisesta!

Jos olet kiinnostunut työskentelemään dynaamisessa ympäristössä ja haluat olla keskeinen osa asiakkaidemme menestystä, Kiva voi olla juuri oikea paikka sinulle! Liity joukkoomme ja nauti joustavasta työskentelytavasta sekä kannustavasta ilmapiiristä, jossa sinun panostasi odotetaan ja tuetaan.

Oletko valmis tarttumaan uusiin haasteisiin Kivalla?

Etsimme tällä hetkellä huippuosaajia seuraaviin rooleihin:

Rekrytointi­proses­simme

Rekrytointi­proses­simme

Voit lähettää meille vapaamuotoisen hakemuksen osoitteeseen rekrytointi@kiva.fi. Kun haet osaksi yhteisöämme, käyt läpi kolme vaihetta:

1. Vapaamuotoinen tutustuminen

Haluamme löytää työkavereiksi oma-aloitteisia, yhteisöohjautuvia ihmisiä, jotka jakavat arvomaailmamme ja kokevat samantyyppiset teemat tärkeiksi. Tämän tapaamisen pohjalta pyrimme kanssasi hahmottamaan, voisiko Kiva olla työpaikka, jossa pääset onnistumaan ja viihtymään.

Ensitapaaminen toteutetaan sopivan rennosti sinulle luontevalla tavalla. Se voi olla tapaaminen lounaalla, kahvilla tai meidän toimistolla. Oleellisinta on, että tämän tapaamisen jälkeen sinulla on parempi kuva siitä, millainen työpaikka Kiva on ja olemme yhdessä pohtineet, voisiko kulttuurimme sopia sinulle.

2. Kollegojen tapaaminen ja teknisempi tutustuminen

Kun Kiva tuntuu tekemisen ja kertomusten perusteella oikealta paikalta, on aika tutustua tarkemmin tiimiin ja jutella teknisemmin. Tässä vaiheessa pääset tutustumaan mahdollisiin kollegoihisi ja esittelemään tarkemmin osaamistasi.

Ensimmäisen vaiheen jälkeen olet saanut myös ennakkotehtävän, jossa arvioit itseäsi Kivalle tärkeiden taitojen näkökulmasta. Tässä tapaamisessa saatetaan niitäkin sivuta.

Kiva on kokeneiden konsulttien talo, jossa laadukas digimarkkinointi ja asiakkaan liiketoiminnan kehittäminen ovat keskiössä. Arvostamme motivaatiotasi ja uteliaisuuttasi oppia uutta nopeasti ja ymmärtää monimuotoisten asiakkaidemme liiketoimintaa. Tässä teknisemmässä tutustumisessa pääset kertomaan tarkemmin osaamisestasi ja aikaisemmista työkokemuksista.

3. Reflektointi ja jatkosta sopiminen

Kolmannessa tapaamisessa pääset reflektoimaan aikaisempien tapaamisten sisältöä ja tapaamaan uudestaan Kivan johtoa. Päästäksesi tähän vaiheeseen, mahdolliset kollegasi ovat näyttäneet vihreää valoa ja haluaisivat sinut osaksi työyhteisöämme.

Kun mieltä askarruttavat asiat on keskusteltu ja mahdollinen yhteisymmärrys löydetty, on aika lyödä lukkoon työsuhteen viimeiset parametrit. Pyrimme viemään rekryprosessin läpi mahdollisimman avoimesti ja asteittain aina tutustumista syventäen. Tavoitteena on, että tässä viimeisessä tapaamisessa iloitsemme uuden työkaveruuden kunniaksi!