Kategoriat
Uutiset

Tervetuloa Kivan tiimiin Arsi Pasanen


Tomi Tapper
12.4.2022

Kivalla tammikuussa myyntikonsulttina aloittanut Arsi tuo vahvistusta yrityksemme asiakashankintaan. Arsilla on erinomainen kokemus asiakkaan liiketoiminnan ymmärtämyksestä ja kehittämisestä. Tämän ansiosta pystymme paremmin tarjoamaan asiakkaille palveluita, jotka aidosti tukevat asiakkaan liiketoimintaa digimarkkinoinnin avulla.

Arsilla on aiempaa työkokemusta liiketoiminnan konsultaatiosta monilla eri toimialoilla. Kokemus auttaa Kivan potentiaalisia asiakkaita saamaan sellaisia Kivan palveluita, jotka aidosti kehittävät liiketoimintaa ja tuovat kasvua. Arsi tuo mukanaan tuntemusta monista eri toimialoista niin kuluttaja- kuin B2B-puolelta. Arsi kertoo vahvuudekseen kyvyn kuunnella asiakasta ja esittää oikeita kysymyksiä, mikä helpottaa yhteistyötä jatkossa.

Arsi on työskennellyt myös ulkomailla ja kansainvälisten asiakkaiden kanssa. Osallistuminen kansainvälisiin projekteihin asiakkaiden liiketoiminnan kasvattamiseksi on hänelle tuttua. Tämä tukee myös Kivan asiakkaiden kansainvälistymissuunnitelmia varsinkin digimarkkinointia hyödyntäen.

Miksi valitsit Kivan?

Ennen kuin hain Kivalle, tutustuin yrityksen arvoihin. Minulle on tärkeää, että tekemisessä on ihmisläheinen näkökulma. Toinen seikka, joka houkutti tulemaan Kivalle on sen suhtautuminen asiakkaisiin. Asiakas on tekemisen keskiössä ja teemme työtä, joka luo asiakkaan liiketoimintaan lisäarvoa. Tähän mennessä kaikki ovat vaikuttaneet mukavilta ja Kivalla on hyvä tekemisen meininki.

Mitä odotat työskentelystä Kivalla?

Digimarkkinointitoimistossa työskentely on minulle avaus uudelle toimialalle. Haluan työskennellä yrityksessä, joka kehittyy ja missä pääsen oppimaan uutta. On ollut hieno huomata, miten Kivalla tehdään töitä ammattitaidolla ja yhteistyössä asioita ilman raja-aitoja. Kaikille tuntuu olevan tärkeää kokeilla uutta ja miettiä miten asiakkaan liiketoimintaa voidaan kasvattaa digimarkkinoinnin, analytiikan ja teknologian avulla.

Digimarkkinointi ja ohjelmistokehitys ovat osa monen asiakkaan liiketoiminnan strategiaa. Odotan, että pääsen suunnittelemaan yhdessä asiakkaan ja muun Kivan tiimin kanssa keinoja, joiden avulla voidaan, paitsi lisätä myyntiä, löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia asiakkaille.

Odotan, että pääsen olemaan mukana projekteissa, missä pystyn tarjoamaan omaa osaamistani tiimille ja asiakkaille. On palkitsevaa, kun saamme aikaan hyviä tuloksia ja asiakas on tyytyväinen.

Kerro, mikä tarjoaa vastapainoa työlle?

Työ on usein paljon tietokoneen ääressä istumista ja siksi vapaa-ajalla on hyvä irrottautua ja lähteä ulos luontoon rauhoittumaan. Minulla löytyy myös nyrkkeilytaustaa ja nyrkkeilysäkki toimii hyvänä välineenä stressinpurkuun. Olen myös jäänyt koukkuun äänikirjoihin. Varsinkin elämänkerrat ovat kiinnostavia.

Haluatko kasvattaa liiketoimintaasi Kivan kanssa?

Arsi ja Kivan tiimi auttavat sinua mielellään.