Kilpailuetua ei voi saavuttaa tekemällä sitä, mitä kaikki muut tekevät.

Hyödynnämme työssämme syvällistä osaamistamme, hyväksi todettuja toimintatapojamme sekä kehittämiämme teknologiaratkaisuja. Näin saavutamme parempia tuloksia asiakkaillemme ja mahdollistamme kasvun.

Tuomme pöytään strategisen osaamisen ja syvällisen liiketoimintaymmärryksen analytiikan avulla, sekä tarvittavat teknologiaratkaisut. Asiakas voi hankkia operatiivisen tekemisen meiltä tai kumppaneilta. Tehtävänämme on parantaa koko tiimin toimintaa. Yhdessä autamme ja kehitämme asiakkaan liiketoimintaa.

Kenelle Kiva sopii?

Tuotamme eniten arvoa asiakkaille, joille seuraavat asiat ovat
ajankohtaisia:

  1. Tarve nostaa digitaalinen markkinointi uudelle tasolle.
  2. Markkinointi nähdään kasvun edellytyksenä.
  3. Tarve strategiselle ja systemaattiselle kumppanille.
  4. Omat tai aikaisemman kumppanin yksityiskohtaiset
    prosessimallit saattaisivat tarvita uutta näkökulmaa.
  5. Digitaalisen markkinoinnin vaikuttavuutta halutaan
    mitata ja päätökset tehdä datan pohjalta.

Olemme erityisen hyvä kumppani asiakkaille, jotka ovat jo operatiivisella toiminnalla keränneet matalimmalla roikkuneet digitaalisen liiketoiminnan hedelmät. Nyt on aika nousta uudelle tasolle ja saavuttaa enemmän. Tällaisia asiakkaita löytyy usein B2B- ja e-commerce-toimialoilta, sekä kuluttajabisneksistä, joissa kivijalka yhdistetään verkkokauppaan. Mutta tärkeintä on lopulta se, että yrityksellä on selkeää halua kasvaa, osaamistaan, uteliaisuutta ja arvostaa työtämme.

Emme näe asiakkaiden omia tiimejä tai toisia toimistoja kilpailijoina, vaan kumppaneina, joille jokaiselle on oma paikkansa. Tekemistä riittää kyllä talon omille resursseille, useamman eri syväosaamisalueen toimijoille ja tehoja on useimmiten löydettävissä synergioita, eri osaamisalueita ja erilaisia resursseja yhdistämällä.

Asiakkaamme kertovat

“Kiva on auttanut meitä kehittämään digitaalista viestintäämme vastaamaan globaalin liiketoimintamme tarpeita.”

Laura Alisalo, Corporate Responsibility u0026 Communications Director
Luvata

“Aito kumppanuus näkyy niin, että markkinoinnin toimenpiteet on aina narutettu myynnin tavoitteisiin asti. Emme puhu vain tiedon palasista, vaan isosta kuvasta.”

Erno Launo, toimitusjohtaja
Omena Hotels

“Kivan kanssa yhteistyö on firman nimen mukaisesti kivaa. Asiat hoituvat helposti, ideat ovat luovia ja osaamista on hyvin laaja-alaisesti.”

Hiski Hirvonen, Head of Growth
Starcart

“Me halusimme kumppanin, jolla on vahvaa teknologia- ja analytiikkaosaamista digimarkkinoinnin lisäksi. [–] Laskimme, että jo lyhyessä ajassa Kivan tekemä systeemi tulee meille halvemmaksi kuin valmis järjestelmä.”

Pilvi Srichock, Marketing Manager
Omena Hotels

“Kiva on pyrkinyt jatkuvasti löytämään tapoja, joilla pysymme muuttuvan digimaailman mukana. Sen lisäksi, että olemme saaneet hyviä tuloksia aikaan, yhteistyö on ollut selkeää ja saumatonta. Tuntuu, että oikeasti välitätte siitä mitä teette.”

Santeri Hirvonen, Digital Marketing Specialist
Kattotutka

“Kiva ei ole perinteinen digitoimisto, joita on 13 tusinassa. Yhteistyö kehittää aidosti liiketoimintaamme, ja tekeminen on vakuuttavaa.”

Anita Riikonen, Marketing Manager
Sponda

“Pidän siitä, että yhteistyömalli Kivan kanssa on sellainen, että me saamme siitä joka vaiheessa todistettavasti hyötyä. No bullshit -meininkiä!”

Joakim Kauhanen, Content Manager
Winestate

“Erinomaisten tulosten lisäksi olemme todella tyytyväisiä Kivan työskentelymalliin. Saamme aktiivisesti vinkkejä markkinoinnin kehittämiseen.”

Eeva Larkiala, Marketing Manager
Clausion