Suurten kielimallien äkillinen loikka sisällöntuottajien tontille on aiheuttanut kokeilunhalua ja intoa, mutta myös huolta ja närkästystä. Kun ChatGPT tekee kaikista Shakespearesta seuraavia, olemmeko me kadottaneet kultamunamme ikiajoiksi? Lainsäädännön ja normien loistaessa poissaolollaan, milloin pääsemme epävarmuudesta harmoniaan?
Tekijänoikeuksien Villi länsi
Tekstintuotantokyvyn leviäminen tekoälyn avulla ei itsessään ole lainkaan huono asia. Mutta on ongelmallista, jos (ja kun) tämä tehdään sisällöntuottajien tekijänoikeuksien kustannuksella. Kielimalleja koulutetaan ilman kompensaatiota lähdeaineistojen tekijöille. Röyhkeämpiäkin ilmiöitä on noussut esiin: ammattikirjoittajien alkuperäisteoksia ja brändiä on esimerkiksi käytetty hyväksi muutaman viekkaan extrasetelin tienaamiseksi Amazonissa.
Generatiivisen tekoälyyn liittyvä lainsäädäntö ei ole vain täynnä porsaanreikiä, vaan se on ennemminkin pelkkää ilmaa, josta voi löytää muutaman kiintopisteen. Sopii toivoa, että aina pari askelta teknologian kehityksen jäljessä hortoileva lain kirjain turvaisi sisällöntuottajien aseman tulevaisuudessa paremmin. Mutta siihen asti elämme Villissä lännessä.
Mutkien oikomisesta jää jälki
Laillinen hähmäisyys ei ole ainoa generatiiviseen tekoälyyn liittyvä sudenkuoppa. Suurten kielimallien tuottama teksti ei tällä hetkellä ole sellaisenaan priimaa. Kannattaako ne siis sivuuttaa kokonaan: kirjoittaa tekstit nyt ja aina hartiavoimin, mieluiten pergamentille tai luolan seinään?
Kielimallien vajavaisuudet eivät sinänsä haittaa, kunhan yleisten sääntöjen ja ohjeiden puutteessa käyttää omaa tervettä järkeään. Eri sovelluksia kannattaakin testata ja soveltaa harkiten, esimerkiksi apuna ideoinnissa, tuotannossa tai editoinnissa.
Jossain kohtaa voi tuntua houkuttelevalta ulkoistaa kirjoitustyöhön liittyvä uuvuttava ajatusprosessi ja kaikki työvaiheet tekoälylle, mutta – varoituksen sana – aivopainin ja ihmiskosketuksen puuttuminen näkyy a i n a kirjoituksessa.
Osa tekoälyn tuotoksista näyttää kuitenkin päätyvän chatin seinältä päivänvaloon ohituskaistan kautta. Oletko sinä kohdannut vauhtisokeustekstin, jossa tekoäly on päästetty kuskin paikalle?
Samaa asiaa toistetaan kahdesti, kolmesti, neljästi, ehkä hieman eri sananparsin.
Tekstissä ei koskaan tartuta punaiseen lankaan, vaan ajatus pyörii ytimen ympärillä kuin ampiainen mehulasin vieressä.
Argumentoinnissa on outoja aukkoja, ja teksti on jopa ristiriidassa itsensä kanssa.
Jos kirjoitus olisi ruokaa, se olisi kuivahtanut sekaleipä ilman täytteitä.
Kun tekoälylle tunnusomaiset virheet – silmiinpistävät ja hienovaraiset – yleistyvät, asiantuntijuudella on yhä enemmän merkitystä.
Minkälainen teksti on arvossa (myös) tulevaisuudessa?
- Tekstillä on selkeä tarkoitus (muukin kuin nostaa julkaistujen kirjoitusten määrää), ja siitä välittyy hienoksi jalostettu uniikki ajatus. Raa’aksi jätetyt tekoälytekstit ovat toistoa siitä, mitä Internet on jo tulvillaan; ja siinä muodossa, joka on miljoonasti todettu (jossain kontekstissa) toimivaksi.
- Lukukokemus on vaivaton. Teksti on vaikeaa joko sen kirjoittajalle tai lukijalle. Pyri ensimmäiseen.
- On selvää, onko tekstin tarkoitus informoida, viihdyttää vai suostutella. Kaikkea ei voi tehdä samaan aikaan.
- Tekstin rakenne on selkeä ja johdonmukainen. Toistoa ja muita tehokeinoja käytetään harkiten.
- Yleisö on huomioitu koko tekstissä aina sen rakenteesta sanavalintoihin, sävyyn ja ymmärrettävyyteen. Ei siten, että teksti alkaa huudahduksella “Hei sinä Korsossa asuva seinäkiipeilijä”, ja muu teksti on geneeristä mössöä.
Sisältöjen määrä tulee generatiivisen tekoälyn myötä kasvamaan hurjasti. On tärkeää, että oma brändi erottuu massasta majakan tavoin.